maanantai 25. toukokuuta 2015

25.5.2015

Bloggailu taas jäänyt, mutta mitäpä muuta kirjoitettavaa mulla olisi kun painon päivitys :D


Paino siis jojoillut taas omien syömisten mukaan, jonakin päivänä oon ahminut vatsan pinkeäksi karkeilla, sipseillä, pizzalla yms ja siitä muutaman päivän kärsinyt painon noususta ja turvotuksesta. Jostain syystä todella herkästi ajattelen painon ollessa suht alhaalla et "no nyt oli vaan tasan 47 ni voin tänää vähä mättää, sit pari pv taas tiukempi linja ni oon takasin täs painossa" ja siitä johtuen nää jojoilut.

Toissa aamuna paino 46,9
Eilisaamuna paino 46,9
Ja tänään 46,8

Nyt ku oon päässy uuteen numeroon en todellakaan syö itteeni takas 47 puolelle. Suunnitelmana olis nyt päästä johonki 45 kiloon kesäksi, jonka jälkeen laihdutus jää hieman taka-alalle (koska kesällä syödään jäätelöitä ja mansikoita ja nautitaan! ♡) mutta kuitenkin järki päässä, vähän katsoa mitä syö jottei syksyksi liho yli viiteenkymppiin. Aattelin kesällä siis alkaa syömään hieman enemmän, mutta myös lenkkeillä ja liikkua, jotta saisin kiinteydyttyä. Vatsasta ei enää juurikaan läskiä enää löydy, perseestä läskit pois ja lihasta tilalle (muuten oon kohta ihan perseetön) ja sisäreisistä vielä nipistää. Reidet ja lantio olivat muuten kaventuneen sentillä molemmat, muut on samoissa mitoissa.

Mun tekis toisaalta mieli piilottaa tää blogi, tai tehdä toinen ns "salainen" blogi jossa voisin täysin avoimesti laitella kuvia kaikesta, eikä tarvitsis pelätä et joku tajuis kuka oon. Oon mä nytki aika rohkeesti noit kroppakuvii laitellu, jos joku mun läheinen ystävä tän blogin löytäis ni varmaan tunnistais mut jo mun vartalosta ja viimeistään taustoista. Tai no ei kavereiden reaktiot juurikaan hätkäytä, mut M on vähä eri juttu, pelkään et jos se löytäis tän blogin ja lukis tän läpi, se pakkais kamansa ja lähtis menee. Kaverit varmaan vaan säikähtäis mut niiden menetystä ei tarvis pelätä.

Mutta anyways, tsemppii taas kaikille ja hyvää kesänalkua! ♡

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

10.5.2015 + uudet mitat

Aamupaino 47,0

Olis varmaan vähemmän mut lähin sitte illalla vielä M:n seuraksi baariin juomaan muutamat. Uusia mittoja laitan tähän, huomasin että olen pienentynyt vähän viime mittauksista, vaikka niistä onkin jo lyhyt aika. Ensin on vanhat luvut, ja perässä uudet.

Vyötärö: 62 cm > 60 cm
Lantio: 80 cm > 79 cm
Reisi levein: 49,5 cm > 48,5 cm
Reisi puoliväli: 44 cm > 43 cm
Perse: 86,5 > 86 cm
Pohje: 32 cm > 31 cm
Haba: 22 cm > 21,5 cm

Oho olikin kaikki pienentyny. Ei kyllä haittaa yhtään! ♡

lauantai 9. toukokuuta 2015

9.5.2015

Vaaka yllätti iloisesti aamulla näyttäen 47,2. Olin vähän hämilläni koska olin kuitenkin eilen syönyt vähän makaronilaatikkoa, mutta ei, pari kertaa testasin uudelleen ja samaa se vain näytti ♡ nyt illallakin näytti vain 47,7. Mulla ei kai koskaan oo iltapaino ollu noin pieni, eikä kyllä aamupainokaan :D tänään oon syönyt aamulla pienen siivun leipää, ja iltapäivällä ehkä vähä alle 10 cm palan patonkia, ja muutaman karkin. Kävin myös ratsastamassa ja ratsastin ilman jalustimia jotta jouduin oikeasti myös itse työskentelemääm vartalollani. En aio syödä enää tänään, josko aamulla voisi olla jo 46 puolella? Taidan tehdä ainakin yhden treenin vielä tälle illalle, onpa sit ainakin todennäkösempää ♡ tsemppiä taas myös muille, ja toivoisin että laittaisitte postausehdotuksia, teitä lukijoita on kuitenkin jo 33, joten eiköhän joku jonkun toiveen keksi ;)

perjantai 8. toukokuuta 2015

8.5.2015

Paino taas nousi pariks päiväks;

Keskiviikko 48,3
Torstai 48,2
Tänään 47,8

Ihme ettei paino noussut täksi päiväksi, kun söin eilen vähän karkkia ja pienen palan leipää illalla. Toki nyt miettii et kuinka pieni paino olis ollu jos oisin jättäny illalla syömättä... nooh onneks oli kuiteskin noin vähän, ja tällä kertaa EN AIO heti sikailla painoo takas yli 48. Joka kerta oon syöny liikaa ja lihonu taas tohon 48. Onneks en ees kovin hyvin pysty syömään, ku mulla toissapäivänä revittiin ylhäältä viisaudenhammas, enkä vieläkään saa suuta kunnolla auki. Joudun syömään sen verta hitaastikin että vatsa kerkee täyttymään. Yritän tänään juoda paljon vettä jotta vatsa pysyisi täynnä eikä tulis nälkä. Ja on mul onneks kaapissa paprikaa, salaattia, kurkkua, raejuustoo ja sokeritonta mehukeittoo, joilla voi täyttää mahan. Lupasin tehdä tänään makaronilaatikkoa, joten saatan sitäkin ottaa vähän, ja tosiaankin vähän. En tahdo lihota! Haluan päästä 45 kiloon ennen kesäkuuta. Jos en nyt ota itteeni niskasta kiinni ni tulee kauhee kiire enkä välttämättä ees pääse siihen painoon. Nyt olis n. 3 viikkoo aikaa, eli pudotustahti pitäis olla n. Kilo per viikko, eli ihan suht helposti pitäis onnistua. Kyllä mä tähän pystyn! Oon päässy jo näin pitkälle, joten en todellakaan oo luovuttamassa nyt! Musta tulee kaunis kesäksi ♡

tiistai 5. toukokuuta 2015

5.5.2015

Paasto ei onnistunut ihan niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta en syönyt eilen kuin hapankorpun, senkin vasta n. Klo 19 :) eli aika kiitettävästi meni kuitenkin, ja aamupaino olikin 47,8 eli - 1kg eilisaamusta. Söin äsken aamupalaksi puoli purkkia raejuustoa, yritän myös tänään syödä niin vähän kuin mahdollista. Eilen ei edes tullut nälkä, vaikken aamulla syönyt mitään. Vasta sillon illalla vatsa alko kurnimaan niin kovaa et oli pakko syödä vähän. Aion nyt pitää itseni kurissa, ja päästä 45 kiloon ennen kesäkuuta ♡

maanantai 4. toukokuuta 2015

4.5.2015 + mitat

Päätimpä nyt kirjata ylös mittoja, mittailen itteeni aina välillä, mutten koskaan muista lukuja, enkä uskalla millekään paperillekaan niitä kirjata, ettei M löydä niitä :D

Elikkäs:

Aamupaino 48,8 ( + 600 g eilisestä kiitos sen puolikkaan pizzan ja keksien)

Vyötärö: 62 cm
Lantio: 80 cm
Reisi leveimmästä kohdasta: 49,5 cm
Reisi puolivälistä: 44 cm
Perse: 86,5 cm
Pohje: 32 cm
Haba: 22 cm

Paasto on tähän mennessä onnistunut hyvin, ei oo ollu viel ainakaan yhtään nälkä, 3 isoo kuppia kahvia oon juonu tänään. Aattelin kaupasta ostaa pepsi maxia tms jota voin sit lipittää päivän aikana teen ja kahvin lisäks. Jos tunneissa lasketaan ni oon ollu n. 12 h syömättä, mut yritän olla koko tän päivän, ja syödä seuraavan kerran vasta huomen aamulla, ja sillonkin kevyesti jotain pientä, ei tästä paastosta muuten oo hyötyä jos huomenna sit mättäisin kahen päivän edestä. Nyt lähen sinne kauppaan, palaillaan! :)

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

3.5.2015

Heippa kaikki!

En oo oikein jaksanu kirjotella ku ei oo ollu mistä kirjottaa. Paino jojoillut syömisten johdosta, 48,2 näytti tänä aamuna. Liikunnat on jääneet minimiin ratsastuksia lukuunottamatta. Mulla on pakastimessa puolikas pizza, jonka ensin ajattelin syödä vasta kun pääsen takasin 47:ään, mut rupesin nyt miettii et enemmän se painonnousu sit ärsyttää ku oon just päässy alle 48 ja sit se nousis takasin, ku et söisin sen nyt, ja sit pistäisin taas huomenna vauhtia tähän laihdutukseen. Joten syön sen tänään, ja huomenna yritän olla nestepaastolla. Jos iskee nälkä niin mutustan hapankorppuja ja lomotan vettä ja kahvia. Yritän kuitenkin tällä kertaa onnistua paastossa, en ole kertaakaan pystynyt paastoamaan koko päivää, vaan ilman aamupalaa ratkennut jo iltapäivästä syömään jotain. Tosin toi pizza täyttää niin paljon ettei varmaan vielä aamusta oo ees nälkä. Tänään oon syöny vaan aamulla sämpylän, ja pärjännyt sillä tähänkin asti, joten kyllä toi pizza varmaan aika pitkäks aikaa nälän vie. Pyrin taas päivittelemään useammin :) Tsemppiä kaikille, näytetään hyviltä kesällä! ♡

lauantai 18. huhtikuuta 2015

18.4.2015

Aamupaino 47,9 , sama ku eilen aamulla. Jospa huomenna taas laskisi :) Tänään syöty 3 pientä muffinssia ja leipä metukalla ja kurkulla :)

Eipä mulla oo mitään kirjotettavaa, joten heitämpä jatkoksi pari thinspokuvaa ~

tiistai 14. huhtikuuta 2015

14.4.2015

Aamupaino 48,6

Laskihan se vihdoin, monta päivää junnannut 49:ssä. Kävin eilen 2,5 km lenkillä, muuten en oo juurikaan liikuntaa harrastunut lukuunottamatta lauantaina kahta ratsastusta. Ekalla tallilla kyllä menin vain ilman satulaa käyntiä, ku ponilla on jalassa jotakin. Toisella tallilla ratsastinkin sit ihan kunnolla, vartin päästä oli jo kuuma, vaikkei ollut kuin huppari päällä ja ratsastin ulkona kentällä.

Tein eilen easydietin marjakiisseliä, oli yllättävän hyvää, ja koko satsissa oli vain 35 kcal. Tuli siitä mulle maha täyteen, oiskohan siitä tullut joku 2,5 dl sitä valmista kiisseliä. Nyt huomasin kaapissa olevan toinen samanlainen, makuna vadelma! ♡ siinä tais olla 32 kcal, sen aattelin tänään syödä iltapalaksi. En oo tnä syönyt vielä kun hapankorpun, kahvia ja kolme sellasta pikkukeksiä jotka tein muutama pv sitten. En tiiä syönkö nyt päivällä mitään, ainakaan nyt ei ole nälkäkään, ehkä vedän kahvin voimalla iltaan asti, ja sit se kiisseli. Painokin voisi vaikka vähän pudota huomiseksi, ainakin jos tekisin treenin vielä tänään. Ei mulla sen kummempaa taas tälläkään kertaa :) pari kuvaa taas napsin yks aamu, kauhistukaa läskeistäni :D


torstai 9. huhtikuuta 2015

9.4.2015

Aamupaino 48,9

Löysin kaapeista vähän suklaata ja poikaystävän äiti oli leiponut pullaa joita M sitte toi maistettavaksi. No arvaahan sen että tommoset herkut takertuu kroppaan samantien, ku tottunut syömään niin vähän. Kävin tässä iltasella vaa'alla ihan tahalleen, vaikka tiesin sen näyttävän isompaa kuin aamulla, toivoin saavani taas hieman motivaatiota vetästä vaikka pikkutreenin. Vaa'an lukemat pomppasivatkin 49,9:ään, ja oikein säikähdin. Lupasin ettei koskaan enää 50 tai yli edes ruuan jälkeen, ja nyt se jo kävi noin lähellä. Otin itseäni niskasta kiinni ja ajattelin että lähden pienelle lenkille. Juoksin lähes kokoajan tulpat korvissa, enkä jossain vaiheessa enää ees tiennyt missä oon. Ei kyllä haitannut, kun oli puhelin mukana josta olisi tarpeen tullen voinut laittaa navin päälle ja sitä kautta suunnistaa kotiin. Löysinkin sit itseni sairaalan vierestä, josta osasinkin kotiin. melkein 4 km lenkki (3,78 jos tarkkoja ollaan) josta varmaan 70-80 % juoksin. Kaloreita tosin paloi sports trackerin mukaan vain 251, mutta tiedän sen näkyvän enemmän vaa'alla, kuten esim. Pieni 10 minuutin kotitreeni saattaa pudottaa sen puolikin kiloa. Ehkä pieni liikunta laittaa nesteet sen verta hyvin liikkeelle että vaa'asta näkee heti seuraavana aamuna. Suklaa on onneksi loppu, eikä pulliakaan ole enää montaa, joten ei tuu mussuteltua mitään moskaa :) Ruokana tänään; puolikas ruisleipä juustolla, 2 dl smoothie, ehkä 3 dl kinkkukiusausta ja yksi pulla (ovat pieniä). En osaa arvioida ruokamääriä grammoissa, siks arvioin ton kiusauksenki deseissä :D Enkä syö tänään enää mitään. Aamulla toivottavasti edes hieman pienempi luku kuin tänään. Uskoisin ainakin :)

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

8.4.2015

Aamupaino 49.0

Oon lihonut 600 g tässä muutaman päivän sisään, en onneks paljoa. Toi on suht helposti pois saatavissa, veikkaan et kroppa keränny nestettä ku eilenki söin vähän pastaa.

Hyvin kävi ja ei luojan kiitos erottu M:n kanssa. Kaikki on nyt taas normaalisti eli hyvin meiän välillä. Oli herännyt ennen mua ja keittänyt mulle aamukahvitkin, ei tosin ollut enää täällä ku heräsin.

Join nyt aamupalaksi tollasen lasten smoothien, ja nyt kittaan kahvia. Mul on yheltä työkkäriaika, jonka jälkeen lähden ratsastamaan. En aatellut syödä mitään ennen sitä, niin toivon mukaan kroppa ottaa energiansa sitten läskistä :D 600 g nousu ei onneksi kropassa oo näkynyt mitenkään :) onneksi aurinkokin nyt paistaa, kyllä se kevät sieltä pikkuhiljaa tulee.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

4.4.2015

Aamupaino 48,4 kg

Onneksi painokin vielä laskee, kohta oon jo 47 puolella ♡ ja kesäänkin vielä aikaa joten kerkeän vielä kiinteyttää kroppaani :) vatsa alkaa näyttää jo ihan hyvältä jopa, ei vielä sellainen kuin haluaisin mutta ei kovin kaukanakaan siitä. Reidet on kaventuneet, tosin vielä vähän saisi sisäreisistä ottaa pois. Reisitreeniä vaan!

M:n kanssa asiat saattavatkin selvitä parhain päin, varma en ole, mutta toivoa on hitusen enemmän kuin eilen. Tuhannen päissään se tuli yöksi ja nyt yrittää nukkua krapulaansa pois. Käyn tänään ratsastamassa, ja kiva mennä taas vaihteeksi hyvällä mielellä tallille, vaikka onneksi unohdan aina kaikki ikävät asiat kun pääsen tuon ihanan ponin selkään ♡ mut pari viimestä kertaa oon mennyt vähän pelko perseessä siitä että M sillä välin pakkaisi tavaransa ja lähtisi lopullisest, enkä saisi enää minkäänlaista mahdollisuutta puhua hänen kanssaan. Noh, en nyt halua miettiä sellaisia, vaan yritän ajatella positiivisesti :) palailen taas kun tilanne selkiytyy vielä enemmän tai keksin jotain fiksumpaa kirjoittamisen aihetta kun parisuhdeongelmat :D

perjantai 3. huhtikuuta 2015

3.4

Aamupaino 48,8

Ainoo positiivinen asia tässä muutaman päivän sisällä. Mokasin toissalauantaina ryyppyreissulla, jonka seurauksena 8 kk parisuhde on kariutumassa. En voi sanoin kuvailla tätä tuskaa, viime yönä en meinannut saada nukuttua ahdistuksissani, ja heräsin pienempäänkin ääneen, kun normaalisti en esim. Viesteihin herää. En pettänyt, sanoin baarin dj:lle hänen olevan komea, en siis ihastunut tai mitään, ihan vaan kehuna. Kävin pyytämässä paria biisiä, ja samalla jäin hetkeks kattoo hänen työtään, pikkuserkkuni on myös dj ja homma näytti vaikealta. Poikaystäväni ei tätä ymmärtänyt, vaan on sitä mieltä että flirttailin dj:n kanssa, ja olisin voinut pettääkin jos tämä dj ei olis ollut töissä, vaan esim siellä tanssilattialla.

Totuushan on se, etten koskaan voisi pettää poikaystävääni, mulla ei oo koskaan ollut näin vahvaa rakkautta ketään kohtaan. Mulla on paljon parisuhteita takana, ja pisin aikani sinkkuna taitaa olla 6 kk. Yksi lähes 2 vuoden avoliittokin takana, enkä sen kariutuessakaan ole itkenyt tai ahdistellut näin paljoa. Eilinen aamu ja ilta meni itkiessä, siksi aikaa sain itseni kasattua että kävin tallilla.

Mua vituttaa aivan suunnattomasti itseni näin jälkikäteen ajateltuna, yks vitun lause muutti kaiken. Oon sanonut ennenkin (kai) että heti M:n nähdessäni tiesin et ton jätkän mä haluan, eikä mulla oo koskaan tullut tämmöstä "rakkautta ensisilmäyksellä" hetkeä, vaan kaikki entiset ovat olleet enemmän tai vähemmän tuttuja ennen mitään tunteiden syttymistä. Oon niin vihanen itselleni että pilasin tän näinki "pienellä" asialla, jonka oisin helposti voinu jättää tekemättä. Ero ei oo vielä ihan satavarma, mut aika todennäköinen ainakin M:n viimeöisistä viesteistä päätellen. mua pelottaa ja ahdistaa aivan jäätävästi, sieluni huutaa tuskaansa enkä siltikään muuta kun huokaile ja annan kyynelten valua pitkin poskiani. Pahin on vielä edessä, jos ero nyt tulee, koska M:n tavaroita on vielä täällä, ja en ees tiedä kuinka pahasti romahdan kun kuulen oven käyvän ja hänen tulevan hakemaan tavaroitaan. Kunnon avautuminen tästä, enkä siltikään varmaan pysty ilmaisemaan puoliakaan olotilastani. En oo koskaan ollut näin pettynyt, vihainen, rikkoutunut tai ahdistunut itseeni...

lauantai 28. maaliskuuta 2015

28.3.2015

Aamupaino 49,3 eli - 200 g eilisen aamupainosta. Ihmeen hyvin paino vieläkin putoaa vaikka olen alipainon puolella :D ei kyllä haittaa yhtään! Onneksi ei oo ees tehnyt mieli herkutella tms, enkä aiokaan herkutella tai syödä mitään moskaa, ehkä sitten kun pääsen 48 kiloon, uskallan sallia itselleni joku ilta pizzan, kun tiedän ettei nouse yli 50 kilon turvotuksesta huolimatta.

Inhottaa ku tuolla on noin huono keli, mun pitäis lähteä tallille, jossa täytyy ratsastaa maastossa kun kenttää tai maneesia ei ole, mutten halua kastua kun kuljen sinne skootterilla (kyllä oon 21 ja edellee tolla kuljen :D ei oo varaa autoon), muuten tulee kauheen kylmä. Edelleen yskin limaa keuhkoista, oon nyt yli viikon köhinyt, muuten olo on ihan terve. Mulla kyl pitkittyy aina, jos vaikka 2 pv on kunnkn flunssa ni limaa tulee yskiessä vielä viikon päästä. Tulisi nyt paremmat kelit ni pääsisin lenkkeilemään.

Mä oikeesti ihmettelen miten mun paino putoaa minimaalisella liikunnalla niin helposti. Muuten junnaa paikallaan, mut jos teen ton 100 kcal treenin johon aikaa menee ehkä pari minuuttia, putoo painosta heti pari sataa grammaa. En tiedä mistä se lähtee, koska 8 kilon pudotuksen jälkeen en jaksa uskoa sen olevan nesteitä, mutta ei kai läskikään noin nopeasti lähde? Tai no, on mulla ihan kivasti läskiä lähtenyt vatsasta ja reisistä, ei tuu läheskään niin isoa makkaraa istuessa, ja jaloista näen ulkosivuilta lihaksen rajan ennen polvea. Ja jalat tuntuu kiinteemmiltä, mutta ne sisäreidet... tulee varmaan olee ikuisuusongelma. Ei vaan, sit ku saan painon mieleiseen lukuun niin keskityn täysin vain kiinteytykseen. Toki vahtaan syömistäkin, mutta en varmaan enään vain yritä kytätä vaa'an numeroita. Onneksi kesään on vielä muutama kuukausi aikaa, ja oon päässyt näin pitkälle. Tulipas taas paljon tekstiä, vaikka aloittaessani ei ollut mitään hajua mistä kirjoittaisin, näemmä se tulee sit vain luonnostaan ku alottaa kirjottaa :D voisin koittaa keksiä jonkin sortin erikoispostausta, en vaan tiedä yhtään minkälaisia postauksia teitä kiinnostaa lukea. Koetan keksiä jotakin :) no nyt sainkin jo yhden idean, mutta laittakaa ihmeessä ehdotuksia tulemaan! Mikä teitä kiinnostaa, mistä haluaisitte et kirjoitan? Lukijoitakin kuitenkin löytyy ja sivujakin katsellaan päivässä useampikymmenen kerta, anonyymit myös rohkeasti ehdottelemaan! :)

Paljon tsemppiä myös kaikille muille, muistakaa ettei Roomaa rakennettu päivässä ;)

torstai 26. maaliskuuta 2015

Alaspäin vaan...

Pikkuhiljaa. Tai sit ei :D

Eilen illalla paino 50,3 ja uskalsin jo elätellä toiveita nelosella alkavasta luvusta. Aamupaino 49,8! ♡ Jeejeejee oon niin iloinen!

Tänään sallin itselleni vähän mini dumlekeksejä, mutta aion kuluttaa kaiken pois kotona treenaten, M on töissä 12 asti, joten mulla on hyvin aikaa vetästä parit treenit, jottei paino nouse huomiseksi. Ennemmin toivon sen taas laskevan. Tänään suuhun mennyt puolikas ruisleipä aamulla, ja äsken pieni lautasellinen pastaa. En aio syödä tänään mitään iltapalaa, muutaman keksin popsin ja illalla teetä naamariin. Huomenna ja ylihuomenna käyn ratsastamassakin, ja saan siinä hyvin kulutettua huomaamattani. Haluisin sellasen sykemittarin (?) josta näkis paljonko on kuluttanu, kiinnostais ihan sikana tietää paljoko kulutan ratsastaessa :D ehkä joskus ostankin :) palaillaan taas toivon mukaan pienempien vaakanumeroiden merkeissä :)

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

25.3.2015

Plääh, alhainen paino johtui vain nestevajeesta... heti seuraavana aamuna taas 50,3 niinkuin tänäänkin. Eilen kyllä mussutin vähän sipsejä, ei onneksi nostanut painoa. Täytyy taas alkaa liikkumaan, oon ollut viime viikosta lähtien enemmän ja vähemmän kipeenä, keuhkoista tulee limaa vieläkin yskiessä, vaikka olo on muuten ihan terve. Sisäreisitreeniä tein toissailtana, en kylläkään paljoa, koska M tuli katsomaan mun kaa telkkaria, ja tuntu hölmöltä jumpata niin et se on vieressä :D mul on syömiset ollu monta päivää aika vakiona, aamupalaks puolikas ruisleipä ja kahvia, päivällä jotain lämmintä ruokaa (perunaa ja jauhelihakastiketta, eilen pastaa) ja illalla toinen ruisleivän puolikas. Ei olis ku 400 g pois ni olisin alle nelosella alkavassa luvussa. Pari päivää vaikka tota 100 kcal treeniä/ pieni hölkkälenkki ni uskoakseni pääsisin alle 50 kg. Eli ei edes paljoa vaatisi. Ajattelin että kun saan painon johonki 47, niin sen jälkeen yritän vaan kiinteyttää, enkä niinkään vahtaa vain vaakaa. On mulla läskiäkin lähtenyt, vaikka oletin että lähes kaikki on nesteitä/lihaksia, mutta jalkani ovat hoikentuneet (paitsi noi sisäreisien yläosat edelleen, argh) eikä vatsassakaan ole enää paljoa, vatsalihakset tuntuvat selvästi, mutta eivät näy. En kyllä varmaan haluakaan niiden näkyvän, en tykkää yhtään lihaksikkaista naisista. Timmi saa olla, ja pyöreä peppu, mut kunnon sikspäkki ja jättilihaspylly, yök. Tai liian lihaksikkaat jalat, hyi näyttävät mun silmään vaan lihavilta. Ja oikeesti, jos sul on niin lihaksikkaat jalat et ne melkein osuu yhteen, ja sulla on vaikka farkut jalassa, ni kuka vittu tajuaa et se on lihasta eikä läskiä? :D en mä ainakaan!

Tulipas taas romaani, toivottavasti joku jaksaa lukea :D ehdottakaas hei jotain postausaiheita, jokseenkin tylsää kirjoittaa vaan mitä oon syöny ja paljoko paino on jne :D kuvia en jaksa kännykällä kovin usein tunkea, etenkään jos haluan tekstin sekaan ne, joudun pari kertaa muokkaa tätä uudestaan että saan kuvat oikeille paikoilleen :D eipä mulla muuta, tsemppiä kaikille laihduttajille, kyllä te onnistutte ku jaksatte vaan yrittää c:

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

22.3.2015 + kuvia

Lähdin eilen bilettään kaverin kanssa, ja tulikin (ylläri) otettua vähän liikaa jonka seurauksena lähdin puol 3 maissa kotiin. Oksentelin tequilat kotona pihalle ja nukahdin M:n mukaan tunniksi vessanpöntölle, josta havahduin siihen et M kantaa mua sänkyyn nukkumaan. Aamulla heräsin ja kattelin et mun pipo, takki, kengät ja laukku olivat pitkin poikin lattialla, eli M varmaan myös riisunu mut tai sit oon ite heitelly vaatteet minne sattuu :D ei oo onneks mitenkään paha krapula ja heti herättyäni rutiininomaisesti kävin vessassa ja siitä vaa'alle. Taas kerran oksentelun takia paino laskenut, 49,6 kg. Aaahh oon niiin ilonen tosta! Ensimmäistä kertaa sitte ala-asteen painan alle 50 kiloa! Ja vaikka onki darra, en aio mässätä mitään vaan syön tänäänkin vaan vähän, en tahdo ottaa riskiä että luku pomppaakin viiteenkymppiin huomisaamuksi. Laitampa pari thinspokuvaa tähän ja sit saattekin nähdä musta kuvia! Innostuin tossa räpsimään ku M lähti töihin :)


Kylki- ja lonkkaluut makuultee ♡
Tai no seisoessaki alkanu näkymään ♡
Jostain syystä tykkään tästä kuvasta ihan hirveesti. Näytän jotenkin kauniilta jollain oudolla tavalla :D

tiistai 17. maaliskuuta 2015

17.3.2015

Aamupaino 50,8

Alkaa pikkuhiljaa poistumaan viikonlopun aikana kerätyt nesteet :D viikonloppu meni siis alkoholin, pizzan ja sipsien kanssa. Eilen söin ruisleivän molemmat puolet ja illalla vielä mussuttelin vähän sipsejä. Menkatki on, joten nekin ehkä keränny vähä nesteitä. Nooh laskusuunnassa taas, painohan käväsi 52:n kilon puolella, mut eilen aamulla tais olla 51,8? En muista varmaksi.

Aamupalaks söin puolikkaan ruisleivän, ja nyt litkin kahvia. En oo liikkunutkaan yhtään koska oon kipeenä jälleen kerran. Huomenna ja torstaina oon kuitenkin menossa tallille, täytyy kuitenkin ottaa rauhaksiin etten tuu enempää kipeeks, nytki jouduin heti aamusta ottaa Nasolinia et sain tukkoisen nenän auki.

Tää auringonpaiste on niin ihanaa! Tulee niin kesäfiilis et saa lisää motivaatioo laihduttaa vielä lisää jotta kesällä näyttää sit hyvältä! Vatsa ja muutenkin keskikroppa alkaa näyttää jo omaankin silmään ihan kivalta, alavatsassa on viel pikkasen löllöö, joka kyl lähtee kesään mennessä. Laitan varmaan vertauskuvaa kropastani kun pääsen 48 kiloon, riippuen miltä näytän sitten :D hyvää keväänalkua kaikille, toivotaan et tuleva takatalvi ei kestä kauaa, ja tulis mahdollisimman nopeesti lämpösiä kelejä ♡ vähän thinspoa perään, puhelimella en pysty laittaan niitä tekstien sekaan.

Ps. Tällä treenillä ainaki kilot karisis! :D

torstai 12. maaliskuuta 2015

Edistystä

Aamupaino 50,5

Paino on nyt muutamana päivänä pysynyt tossa reilu 50 kilossa, kohta näen VIHDOIN sen nelosella alkavan luvun! Tosin se saattaa hieman venähtää, koska huomiseen liittyy alkoholia, ja lauantaihin krapulamättöä (pizzaa, sipsiä ja limua) mutta eiköhän se siitä äkkiä tasaannu, kunhan jaksan kotona jumpata yms. Lauantaina tulee varmaan pari kiloa lisää, mut kyllä mä ne pois saan! C:

En malta odottaa, kerrankin oon "ajoissa" tän laihduttamisen kanssa, ja uskon että kesään mennessä oon saanu nää löllöt musta pois! Laitan jossain vaiheessa vähän vertauskuvaa, täällähän onkin jo se viime kesäinen kuva jossa painoa oli tasan 52. Oon nyt oikeastaan laihimmillani, viime kesänä alin paino oli 50,6 ja nyt 50,5 ♡ oon kyllä nyt solakampi ku viime kesänä tässä painossa, mulla on alkanu kylkiluut näkyä aavistuksen, ihan siis suorana seisoessa. Tosin ei mulla kyljissä ookkaan ihraa, vaan tossa alavatsassa, mutta kesään mennessä aion saada senkin pois c: motivaatio ainakin on kohdillaan, tänäänkin on jumpannut ja syömiset pysyny minimissä :) tänään masuun ei oo päätynyt kun smoothie, vähän kanasuikaleita ja paprikaa, sekä raejuustoa. Ja kahvia tietty lisäks, en varmaan pysty enää olemaan päivääkää  juomatta kahvia. Jos oikein hyvin käy, huomenna vaa'assa voisi jo näkyä 49 kiloa ♡ toivotaan parasta! Hyvää keväänalkua kaikille :3

maanantai 9. maaliskuuta 2015

9.3.2015

Heips vaan!

Kroppa yrittää selkeästi pitää ihroistani kiinni, paino pyörii edelleen 51-52 väliä, tnä aamupaino 51,6.

Vaikka syön aika vähän, ja liikunkin muutaman kerran viikossa pyörällä tallille (4 + 4 km) paino ei tahdo laskea... nyt onneksi on alkanut lumet sulaa, kohta pääsee taas käymään lenkillä! Nyt oon koittanut kotona tehdä tota 100 kcal treeniä, ärsyttää vaan suunnattomasti itseni, kun olen niin saamaton. Toisaalta, ei laihdutus mitään superhelppoa olekaan, jos olisi, tuskimpa läskejä ihmisiä olisi. Täytyy vaan jatkaa syömistä samalla mallilla, mut lisätä liikuntaa. Paljon. Tänä kesänä tahdon onnistua, kulkea shortseissa hoikkine jalkoineni, ja lyhyissä topeissa litteän vatsani kanssa. Päästä eroon jenkkakahvoista, vatsamakkarasta sekä ihrasta sisäreisissäni. Kyllä mä pystyn tähän! C:

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Niin se aika vaan menee

Taas mennyt pitkä aika viime kirjotuksesta. Aina lupaan et nyt päivitän ahkerasti/syömiset ja painon, ja sit en kuitenka muista tai jaksa.

Noh, tän päivän aamupaino 51,5 kg, sitä ennen parin päivän ajan pysyi 51,8:ssa. Pari kiloa enää alipainoon. Ja sinnehän mä pääsen. Tosin tänään tuli varmaan kilo lisää, kun tehtiin M:n kanssa päivällä ranskalaisia ja makkaraa. Oli kyl superhyvää, ku ollaan viimeset pari kolme viikkoo syöty pääasiassa vaan kanaa ja kasviksia. Aamupalana puuroa, jossa onki sit tyyliin päivän ainoot hiilarit :D

No mut, päivittelen taas ku paino putoaa/ku muistan :)

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Hei vaan

Taas menny pitkä aika ku oon viimeks kirjotellu, mut eipä mitään mainitsemisen arvosta oo tapahtunu. Aamupaino 53,9 , oon ollu aika laiska tän painon pudottamisen suhteen. Välillä oon syöny vähän, ja liikkunu, ja välil taas mättäny M:n kans pakastepizzaa :D muuten en oo kyl mihkää herkkuihin sortunu, ja oon jopa syöny terveellisemmin. Kyllä tää tästä pikkuhiljaa :) yritän jatkossa päivittää useammin ja saada ulkoasunki muutettua :)

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

15.1.2015

Jjes! Aamupaino 54,6. Olin ihan varma et eilinen sitruunamuffinssi ja keitto nostaa painoa, mut ei näköjää.

Laskeskelin et oon jossai 9 päiväs saanu 2,6 kg pois. Ihan hyvin mut oon mä pystyny parempaanki. Toki sillon oli enemmän painoo ja paljo enemmä nesteitä kehossa ku paino putos päivänki aikana. Nooh toisaalta ehkä vähä hitaampi tahti kertoo et lähtis myös tota läskiä eikä pelkkiä nesteitä. Pari thinspokuvaa viel, laitan puhelimel ni ei mitään hajuu mihin kohtaa ne pomppaa :D

14.1.2015

Jee aamupaino 54,9. Tai no jee ja jee, eipä se oo ku 100 g vähemmän ku 55, mut ei se mitää. Kyllä mä tästä vielä laihdun.

Tän päivän syömiset:

Ruisleipä juustolla
Piltti
Kahvi ja sitruunamuffinssi
Siskonmakkarakeittoo (4 perunanpalasta ja 5 makkaranpalaa eli ei kauheesti)
2 kuppii teetä (kohta kolmas)

Treenin tein taas ylimääräsil x-hypyillä. Onneks kohta kerkee taas paremmin liikkuu ku toi työnhakuvalkku loppuu perjantaina. Lauantaina onki synttärit, täytän 21. Muutamii kavereita oon pyytäny tähä alottelee ja sit lähettäis yhessä baarii. Synttäripäivänä en kyl kattele mitä/paljoko syön, kerkeen sit sunnuntain toipumisen jälkee taas laihduttaa :)

tiistai 13. tammikuuta 2015

13.1.2015

Ei vielä tänään...

Iltapaino 55,4 ja hetki ennen punnausta join pari kupillista vadelmakeittoo. Josko huomenna olisin jo 54:n puolella?

Päivän syömiset;

Ruisleipä
Kahvi + metukkasämpylä
Naturdiet-juoma
Kauratyyny juustolla
3 kuppia vadelmamehukeittoa

Metukkasämpylän ja kauratyynyt ois voinu jättää välistä. Oon onneksi kyllä treenannutkin tänään vielä illalla tultuani tallilta. Toivotaan parasta että aamupaino toisi vähän piristystä huomiseen aamuväsymykseen.

maanantai 12. tammikuuta 2015

12.1.2015

Kello soi jo 8. Vihaan aamuheräämisiä, rakastan nukkua pitkään. Tänää alko työnhakuvalmennus (plaah), josta tosin oli hyötyäkin, sen kautta löysin yhden tosi kiinnostavan työpaikan, johon laitoinki hakemuksen.

Aamupaino 55,0 kg.

Aamupalaks sämpylä juustol, metukal ja kurkul, päivällä kahvia, 13 paikkeilla naturdiet - juoma, 15 jälkeen kaupan kautta kotiin ja tein siskonmakkarakeittoa, nams! ♡

En oo sen jälkeen syönyt mitään, söin sitä soppaa varmaa jossain 17-18 välillä.

Iltapaino 55,3 kg, oih josko huomenna pääsisin jo 54:n puolelle. Liikuntana tänään kävely hotellille (jossa toi kurssi pidetään), ja kotona vielä 40 x-hyppyä, 30 kyykkyä, 20 vatsaa ja 10 punnerrusta, eli toi 100 kcal treeni.

Ekan kerran ku ton tein ni ihmettelin et jaksoin tehä kaikki, vaikken oo piiiitkään aikaan tehny. Viimeks ku laihdutin ni en saanu punnerruksia ainakaan kerralla, enkä kai kyykkyjäkää. Ehkä mun kuntoki on nyt vähä parempi ku kesällä, vaikka oonki pullerompi. Nyt ku vielä vähä saisin kiristettyy tahtia, täytyy liikkuu enemmä ja ehkä himpun viel vähentää syömisiä... kohta taas saan kuulla marmatusta ku en syö mitään.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

55,2 & 55,4

Tossa eilisen ja tän päivän aamupainot.

Repsahdin eilen syömään juustonaksuja, sen siitä saa ku lähtee nälkäsenä kauppaan :D noh en onneks ahminu niitä ja ostin vaan sen pienemmän pussin. Niin ja palan pepperonipizzaaki söin illalla ku M tyrkkäs sen mulle.

Tänään oon syöny sämpylän juustol, metukal ja kurkulla, ja äsken söin luonnonjogurtin johon sekotin purkin pilttiä. Kahvia myös menny. Eilen en myöskään tehny mitään treeniä, onneks ei paino noussu vaikka söinki noit juustonaksui ja pizzapalan. Noh ei yks treenitön päivä oo maailmanloppu ;) tnä kunnon reeni ja loppupäivä kahvin ja hapankorppujen voimalla, toivon mukaan aamupaino näyttää taas pienempää numeroo.

perjantai 9. tammikuuta 2015

55,6

Jeejee paino alkanu laskee. Tavoitteeseen tosin pitkä matka vielä. Ei se mitään.

Tänään oon syöny lihapasteijan, 2 palaa aprikoosipiirakkaa (käytiin tutulla jolla aina kauheesti kaikkee tyrkyllä :D), marianne-karkin ja kahvia. Unohinkohan jotain ku tuntuu et oisin syöny enemmän.. en kai, aattelin vielä syödä vähän kinkkukiusausta, ja alka taas tehä tota 100 kcal treeniä. Jälkeenpäi mietittynä se ei ees oo rankka eikä vie kauaa aikaa + laski hyvin painoa, en tajua miksen aiemmin tehnyt sitä useemmin, vaan toivoin painon putoavan vain kahvin lipityksellä ja vähäisellä syömisellä...

Toki tarkoitus nytkin on syödä mahd. vähä ja täyttää maha kahvilla ja vedellä, mut ainakin täl hetkel toi treeni ois kiva lisä, ja painoki varmaa putois vielä nopeemmin :) noh sen näkee sitte.

Laitelkaapas postausehdotuksia, ulkoasua voisin tänään muokkailla kun oon taas alkanu enemmän piirteleen ja nykyinen banneri/tausta ei ainaka yhes vaihees itelläni näkyny ollenkaan :o

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Back in business

Heippa vaan kaikille!

Täällä ollaan taas, lopetin laihduttamisen tossa heinäkuun aikoihin, ja nyt alotan taas. Kesällä pääsin 50,6 kiloon, josta oon pikkuhiljaa lihonut niin et pari pv sit kunnon mättöpäivän jälkeen vaaka näytti 57,2. HUHHUH.

Onneks yön aikana lähti reilu kilo veks, mut päätin anyways taas pudottaa painoa.

Mulla on mennyt muuten tosi hyvin, jossei lihomista lasketa. Seurustellaan M:n kanssa vieläkin, yhteenmuuttoaki ollaan vähä mietitty mut se on vähä jääny. Täällä se yleensä on joka päivä/yö, eli melkeempä asuu jo täällä.

Mulla ei vielä oo juurikaan suunnitelmia tälle laihdutukselle, mut sen tiiän et painoo aion pudottaa ainaki siihen 50 kiloon. Paino nyt 56,4 eli 6 kiloa ainakin veks. Panostan tähän nyt ihan kunnolla, katotaan kuinka nopeesti saan painoa pois. Alan varmaan tänne kirjata syömiset + liikkumiset, kaloreita tuskin jaksan alkaan laskeen. Koska laiskuus. Noh nyt lähden käveleen tallille jonne on 4,5 km, toimii hyvin lenkkinä.

Ps. En oo tän tauon aikana lueskellu seuraamiani blogeja ollenkaan, mut mitä nyt pari päivää oon postauksia katellu, ni tuli vaan mieleen et onko kukaan edistyny tällä ajalla ollenkaan? Selasin tosiaan vaan päällisin puolin, ja koska oon aika kauan ollu poissa kaikesta laihduttamisjutuista, ois kiva kuulla miten teillä on mennyt? :)